Omat suosikkini tällä hetkellä Maikkarilla (Huhtikuu 2021)

Mitä olen DVDplazassakin kirjoittanut, että 1980-luvun alussa syntyneenä television voi sanoa kasvattaneen minut, ainakin televisiosta tuli aika aikaisessa vaiheessa paras ystäväni lapsuudessani. Siihen maailman aikaan vielä printtilehdet tekivät kauppansa, ja passiivinen televisionkatselun jonkinlainen kultakausi oli menossa, ja ohjelmia nauhoitettiin VHS-kasetille ja vuokrattiin VHS-kasetteja ihan kivijalkavuokraamosta, kun ei ollut vielä saatavilla nop eita valokaa peli -yhteyksiä verkon osalta ihan mahdollisuus hankkia kotitalouteen.


Nykyisinkin tehdään hyviä kotimaisiakin televisiotuotantoja, ei sisällot ja tuotantoyhtioiden toiminta-ajatus ole juuri muuttunut, ainoastaan jakelukanavat. Mitä itsekin seuraan aktiivisesti vielä innokkaana sohvaperunanana televisiota melkomoisesti vieläkin, ja katson ohjelmia sujuvasti, passiivinen televisionkatselu siirtynyt suoratoistopalvleuihin, suoratoisto on tätä päivää 2021.


Suoratoistopalveluiden edut on perinteiseen passiiviseen televisonkatseluun selkeät: Enää emme ole kiinni passiivisesti joutoajan turvin odottamassa lähetysaikoja, vaan oman suosikkiohjelman voi katsoa silloin kun itselle sopii, ja mahdollisesti loydämme helpommin uusia suosikkeja.


Itsekin olen nyt jonkun vuoden ollut DNA Tv – hubin kanta-asiakas, ja maksan kuukausimaksua C Moren ja Viaplay Elisa Viihde -suoratoistopalveluista mielelläni.


Maikkarin C Moren suoratoistopalvelu on siinä mielessäkin mielekästä maksaa siitä alle kymppi kuussa, kun en ole erityinen mainosten ystävä, ja C Moressa voi katsoa ohjelmat ilman mainoksia, ja joskus maikkarin ohjelmistoon tulevan sarjan jaksot ovat koko tuotantokauden osalta nähtävissä heti alusta lähtien suoratoistopalvelussa.


Tämän hetken television suosituin viihdeohjelma lauantain prime-timessa parhaaseen katseluaikaan maikkarilla lähetettävä Putous oli teatterin ystävänä, mitä itsekin omaan harrastustaustaa näyttelijänä lapsi ja nuorisoteatterissa, niin ihan katsottavaa viihdettä, vielä kun se lähetetään suorana lähetyksenä. Tosin nyt Putous on tauolla, mutta joka lauantai katsoin lähetyksen.


C Moren suoratoistopalvelussa suosikkejani on ”Pitääko olla huolissaan”, josta jo hyvän aikaa on tätä kirjoittaessa uusi tuotantokausi menossa. Tässä viihteellisessä Paneelishowssa on vakioPanelisteina valittuina oikeantyyppiset persoonallisuudet kotimaisen kirjallisuuden kentältä, jotka ovat osallistuneet myos käsikirjoitusvaiheeseen.


Tietokilpailuiden ystävä en ole, mutta suosikkejani on myos ”Stadi vs. Lande”, jota en katso tietokilpailun tähden, vaan yleensä vastakkainasettelu kanta-helsinkiläisten ja Suomen pienemmiltä paikkakunnilta tulevien osallistuijien kesken on herkullista tekstiä, mitä sieltä tulee ulos, mitä yksi syy tämän kaltaisista ohjelmista itsekin pidän, on sosiaaliporno-aspekti, mitä television katselu parhaimmillaan on viihteellisissä televisio-ohjelmissa. Uusi tuotanokausi julkaistiin C Moressa parisen viikkoa sitten kaikki jaksot jo nähtävissä, ja olen katsonut noin puolet uusista jaksoista vanhojen lisäksi, ja kyllä katson jatkossakin tätä.


”Sunnuntailounas” omaa mielestäni hyvän käsikirjoituksen. Taneli Mäkelän repliikit ovat suosikkejani.
Ajankohtaisemmista ohjelmista ”Rikospaikka”, jonka uusi jakso tulee katsottaville heti keskiviikkoisin Kymmenen Uutisten jälkeen, on mielenkiintoista seurattavaa viikon ajankohtaiset rikosasiat Helsingissä ja muuallakin Suomessa. Jarkko Sipilä on tehnyt pitkän uran rikostoimittajana, ja tämä on uniikki ohjelma laitapuolen ja elämän varjopuolien, ja mitä rikollisuutta pidän yhtenä yhteiskunnan lieveilmiona, niin asiantunteva ja uniikki ohjelma. Erityisesti vinkkimiehet ja uusimmalla tuotantokaudella on myos eläkoityneen rikoskonstaapeli Kalevi Puontin ”Kalen nurkka”, ja vielä kun studiohaastattelussa on usein itse rikollisiakin tai ex-rikollisia, ohjelmaa on vaikea ohittaa, enkä tätä ohjelmaa ohitakaan.


Voisi kuvitella, että 2021 suoratoistoPalveluiden lyoneen läPi ihan Perustallaaja-tasollakin televsiosisällon osalta, niin voisi kuvitella tämän vallitsevan ajan olevan jonkinlaista kultakautta myos kotimaisille tuotantoyhtioille, joiden toimialana on kauPParekisterissä ”AV – tallenteiden ja videoiden valmistus ja myynti”. SuoratoistoPalvleuita on jo Suomessakin niin Paljon markkinoilla, että luulisi olevan jos onnistuu hittiohjelman tuottamaan, todellinen rahasamPo tuotantoyhtioille, jos vain tekee hyvät jakelusoPimukset.


C-More suoratoistoPalvelustahan saa mobiililaittelle ja sähkoPostiinkin muistutuksen aina, kun omasta suosikiksi merkitystä sarjasta tulee uusi jakso Palveluun katsottavaksi. Se Pitää säätää sieltä asetuksista.

Huonosti suunniteltu DVD-rakenne Simpsonit -DVD:ssä

Katsoin eilen ”Simpsonit matkalla Hollywoodiin” -DVD:n, joka sisältää neljä jaksoa Simpsoneita. Kokemusta ei ole kausi-bokseista Simpsonit -sarjan osalta, mutta irralis-julkaisut tuntui tökeröltä ja tunkelomaiselta DVD:n teknisen rakenteen suunnittelu.


Yleensä elokuvan tai sarja-julkaisuissa pääohjelman päätyttyä levy palautuu päävalikkoon takaisin, mutta tuossa Simpsonit matkalla Hollywoodiin -DVD:ssä jokaisen jakson jälkeen tulikin tekijänoikeus-tekstit ja tuotantoyhtiön vastuunrajaus -lausekkeet usealla kielellä, eikä niitä saanut skipattua.


Yleensä DVD-julkaisuissa on edes jonkinlainen päävalikko, mutta joissain myös on pelkästään elokuva levyllä, joissa pääsisällön toisto alkaa välittömästi Playn painamisen jälkeen.

En tiedä, miten on asian laita muissa Fox Home Entertainementin DVD -sarjajulkaisuissa, mutta epäilen, että miksi se muuttuisi Simpsonit -sarjan osalta muissa noissa irrallisjulkaisuissa, irtsari Simpsonit -DVD:issä.

Rowan Atkinson on älykäs Brittikoomikko

Brittikoomikko Rowan Atkinson on Suomessakin tullut tunnetuksi brittikoomikkona ja myös komediallisesta agenttihahmosta Johnny English. Rowan Atkinson on siinä mielessä mielenkiintoinen näyttelijä, ja varmasti osittain siksi menestynytkin ja saavuttanut suuren suosion, koska hän myös itse ottaa osaa ohjelmien ja elokuvien käsikirjoittamiseen, joissa itse näyttelee.


Viimeisin Atkinsonin tähdittämä sarja, minkä katsoin ensimmäisen tuotantokauden, on Brittien kuningaskuntaan liittyä musta tilannekomedia – klassikko ”Musta Kyy”. Tosin ensimmäinen kosketukseni lapsuusvuosieni television osalta on ”Mr Bean” -sarja, jonka jaksoja on Suomessakin esitetty useaan otteeseen uusintakierroksena. Black Adder -sarjan näin ensimmäisen kerran lukiovuosinani 2000 -vuonna, kun Nelonen esitti sitä.


Brittiläiset sarjat ja elokuvat ovat auenneet vasta aikuisemmalla iällä minulle sujuvamman kielitaidon kehittyessä aivan uudella tavalla. Jos nyt saisin valita jonkin muun koulutuksen, kuin tradenomi-koulutuksen, varmaan se olisi jotain englantilaisen filologian suunnalta, mutta taidan olla 37-vuotiaana liian vanha enää aloittamaan ”puhtaalta” pöydältä opiskelijauraani, vaikka kuinka paljon puhutaankin kovasti trendissä olevan elinikäisen oppimisen kaaresta, mikä lienee kasvatustieteiljöiden keskuudessa jonkinlainen vallitseva paradigma ollut jo pitkään?


Takaisin Rowan Atkinsoniin. Mielestäni sarjat, joissa Atkinson on ollut käsikirjoittamassa roolia itselleen, sisältävät älykästä mustaa huumoria ja kielen ystävänä mies ottaa osaa kovinkin opettavaiseen ohjelman tekoon nimenomaan kielen suhteen, ja kaiken lisäksi rooleissa on tietty hauskuus ja miehellä on hyvä tyylitaju huumorin teon suhteen.
En ole varma, onko Rowan Atkinson aateloitu kotimaassaan ritariksi, mutta ainakin aihetta olisi. Näyttelijän elämä on joka näyttelijäpersoonan osalta aina uniikki tapaus, ja Rowan Atkinsonin vertailukohde johonkin toiseen vastaavaan koomikkoon vertailukohdetta äkkiseltään tule mieleen.


Rowan Atkinsonin Live! -DVD:ssä mies esittää Stand-Up -lähestymistavasta oman huumorinsa kautta esitystä, ja kotimaista, nyt puhuen Suomalaisista komiikoista miehistä, tai naisista, varmaan Stand-Up -koomikoista osa pitää Atkinsonia esikuvanaan. En tiedä, kuinka laajasti suomalaiset Stand-up -koomikot käsikirjoittavat ja esittävät julkisesti englanninkielistä materiaalia, mutta ainakin Ismo Leikolakin on asunut jopa Yhdysvalloissa muutettuaan sinne sen jälkeen, kun mies valittiin maailman hauskimmaksi mieheksi. En tosin ole kuullut tai nähnyt Ismo Leikolan englanninkielistä esitystä juurikaan, mutta se lienee ymmärrettävää, että suomalaisete Stand-up -koomikot esittävät nimenomaan suomen kielellä käsikirjoitetun materiaalinsa, koska kieli on syntymäpaikan kulttuuriin sidonnainen hyvin perustavaa laatua oleva ihmisen identiteettiin kuuluva ja sitä muovaava ja sen kehitykseen liittyvä asia. Mitä kieltä ihminen kuulee ympärillään kriittisissä vaiheissa, sitä kieltä tämä myös omaksuu puhumaan ja käyttämään ihmisten maailmassa.

Debytointi elokuva-arvostelijana

Hiljattain liityin Leffatykki-verkkoyhteisöön ja debytoin virallisesti jossain maailman verkko-yhteisössä elokuva-arvostelijana. Kirjoitin arvostelun vuonna 2004 julkaistusta elokuvasta ”Collateral”, joka on saanut suomennos-tittelin ”Väärä aika väärä paikka”, jossa Tom Cruise ja Jamie Foxx tähdittävät hienoa pari tuntia kestävää rikosdraama-trilleriä.

Suora linkki arvosteluuni on tämän linkin takana.

Jostain syystä profiiliani ei pääse tarkastelemaan kyseisessä elokuva-yhteisössä vaan profiilini kohdalla lukee, että ”Profiili on poistettu ylläpidon toimesta”, vaikka pääsen kirjautumaan profiiliini, ja lähetin asiasta jopa ylläpidolle tiedustelun, mutta sieltä ei ole vielä vastattu.

Tunnustani ei siis ole poistettu kyseisestä palvelusta, tuossa profiili-tarkastussivulla jokin vikakytkentä-ohjelmointivirhe mitä todennäköisemmin.

Matrial Art -ikoneista suurin lienee Bruce Lee?

Edellisessä postauksessa jätin avoimeksi pohdinnan, kuka lienee ensimmäinen länsimaalaisillie kohderyhmänään elokuvantekijä Hollywood-elokuvien osalta luonut Matrial Art -vaikutteet myöhemmin muiden kopioitavaksi. Tarkastin asian hakukoneella hakutermillä ”Matrial Art influenced Hollywood Movies” ja päädyin lukemaan ShowBiz CheatSheet -viihdesivulta artikkelia ”25 Martial Arts Movies Everyone Should See”, joka sisältää listattuna yhden esityksen 25:stä elokuvasta, jotka kyseisen lajityypin tai genren ystävän tulisi nähdä elinaikanaan.

Sivusto mainitsee kaksi nimeä: Bruce Leen ja Sonny Chiba. Internet Movie Database kertoo Bruce Leen Biographyssä, että mies muistetaan 1973-vuonna elämän päättymisen jälkeen ikonisena Matrial-Art -kulttuuri-ilmentymän suunnannäyttäjänä rooleillaan.

Heitin edellisessä postauksessa vuosikymmeneksi 1970, ja ei se nyt aivan kauas mennyt totuudesta varmaankaan, mutta Bruce Lee lienee aloittanut tuon Matrial Art -perinteen Hollywood – elokuvissa, kun Sonny Chiba aloitti Bruce Leetä myöhemmin näyttelijäuransa, joskin Chiba on vielä hengissä ja hänellä on rooliaktiivisuutta vielä nykyäänkin 2020 luvun lopussa tulevissa vasta ensi-iltansa saavissa elokuvissakin. Sonny Chiba tunnetaan mm. Quentin Tarantinon Kill Bill -elokuvista.

Mitä Bruce Leen uran Filmografiaa silmäilin, mies esiintyi jo 1940-luvun alussa valkokankaalla, niin varmaan tästä enää kauemmas historiaa tämän Matrial Arts -casen tiimoilta ei pääse? Tuo suoraan linkkaamani ShowBizin viihdesivusto CheatSheetissä listaa rankingissään vuoden 1973 -Bruce Leen elokuvan ”Pakko-nähdä” -klassikkofilminä genren, lajityypin ystäville tittelin ollessa ”Enter The Dragon”.

Onhan tuossa kyseisen ShowBiz CheatSheet -Matrial Art -elokuva -rankinglistauksessa myös mainittuna edellisessä postauksessa myös minun näkemäni ja mainitsemani Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme, sekä Matrix.

Itämais-vaikutteisista taistelukohtauksista elokuvissa

Olen tässä blogissa aiemminkin maininnut George Lucasin nimen itämaisten taistelulaji-kulttuurien vaikutteenottajana elokuvissaan, esimerkiksi Star Wars -elokuvien jeditaistelut vaikkapa Episodi 1 – Pimeän uhka (Phantom Menace) jotkin Darth Maulin ja jediritarien valomiekkakohtausten liikesarjat ovat hyvinkin voimakkaasti vaikutteita ottaneita itämaisista taistelulajien kulttuureista.

En nyt puhu Lucasista sen enempää, enkä Tähtien Sodastakaan, mutta eilen taas kävi tämä otsikon mukainen teema mielessä, kun katsoin illalla erään Jackie Chanin elokuvan. Tosin eihän kyseinen näyttelijä täysin länsimaalainen olekaan perimältään, mutta Jackie Chan on yksi näistä, joiden roolisuorituksissa toistuvasti toistuu taistelulajien kulttuurin liikesarjoja. Tai vaikkapa vertikaali-suunnassa jokin seinäjuoksu.

Elokuva, joka on myös piirtynyt silmieni verkkokalvolle ja aivopoimujeni muistilokeroihin vaikuttavana itämaisten taistelulajien kulttuurin vaikuteen saaneista, on ”Hiipivä tiikeri, Piilotettu Lohikäärme”. Elokuva on kohtaus kohtaukselta täynnä sitä itseään.

Nyt on jo tullut mainittua George Lucas, Jackie Chan, Hiipivä tiikeri, Piilotettu Lohikäärme ja vielä voisin lisätä listaan Matrix-elokuvat, joihin yhdistän tässä tekstissä eilen ajatuksen saanutta elokuvantekijän näkemystä ja tuntumaa ottaa vaikutteita Aasialaisista tai itämaisista kulttuureista nimenomaan taistelukohtauksiin yleensä.

Kiinassa tai Etelä-Koreassa valmistettujen ja tuotettujen elokuvien osalta asia lienee itsestään selvyys, mutta en ole kaivanut niin paljoa elokuvakerronnan tai Hollywood-elokuvien taistelukohtauksien historiaa, jotta kykenisin vastaamaan kysymykseen, kuka oli ensimmäinen länsimaalainen Hollywood-ohjaaja tai käsikirjoittaja, elokuvantekijä noin yleensä, joka otti käyttöön ensimmäisen kerran kohderyhmänä länsimaalaisille markkinoille suunnatussa elokuvassa nuo itämais-vaikutteet. Jos joku tämän blogin lukija tietää paremmin, kertokaa joku vielä vanhempi, kuin 1970-luvulla parrasvaloihin noussut George Lucas? Varmaan on aiemminkin joku niitä käyttänyt.

Tosin en tiedä, mikä vaikutus ohjaajalla tai käsikirjoittajalla on elokuvan taistelukohtausten koreografian suunnittelijan päätöksiin tämän luovassa työssään, mutta uskoakseni sillä on jotain vaikutusta, ainakin elokuvan tuottajilla on vaikutusta kaikkien elokuvan tuotantotiimin tekemisiin. Elokuvan teossa, kuten valitettavan monessa muussakin asiassa rahoittajalla on yllättävän suuri vaikutus lopputulokseen, tai joitain muita intressejä, jotka saattavat heijastua lopputuotteeseen tai toimintatapoihin, joilla siihen on päädytty.

Nousukausi yhä ajankohtainen vuonna 2020

On totta, että 1990-luvun loppu ja 2000-luvun vaihde oli hullua aikaa teknologian saralla erityisesti Suomessa.


Jälkimainingeissa 2003 Kinotar-tuotantoyhtiön julkaisema Johanna Vuoksenmaan ohjaama ”Nousukausi” -elokuva on jopa enemmän ajankohtainen vuonna 2020, mitä se oli julkaisuajankohtana.


Virmavirran näyttelemä huijari, joka myy tietoa ihmisistä elämysmatkojen ilmentymänä, Petteri Summasen ja Tiina Lymin päädyttyä menestyvänä pariskuntana elämysmatkalle Helsingin jakomäkeen viettämään tyttömän arkea joutuen elokuvan kuluessa identiteettivarkauden uhriksi, pidän elokuvaa kotimaisena klassikkona.


Kerkko Koskinen vastaa musiikista, ja musiikki on tunnistettavissa Kerkon sävellykseksi, vaikka ei näkisi häntä elokuvan krediteissä.


Nokian osakekurssi huippuajankohta sijoittuu kesäkuulle 2000, kun itse sain ensimmäisen kesätyöpalkkani heinäkuussa 2000 tekno-osakkeiden romahdettua 2100 markkaa Turun kauunginkirjastossa kirjasto-apulaisena toimiessani, jollain tapaa on jäänyt kaivelemaan, että minulla ei ollut taloudellisia resursseja hyötyä rahallisesti IT-buumista, eikä mielenkiintoa myöhemminkään ole liieemmin ollut teknologia-osakkeisiin sijoittamisesta, koska varmaankaan elinaikanani ei tulla näkemään vastaavaa nousukautta enää toiste?


Pörssiä toki seuraan jonkin verran etenkin nyt, kun ymmärrän taloudesta jotain alemman korkeakoulututkintoni myötä, ja seuraan talousuutisointia ja maailman politiikkaa, mutta en koe rahan olevan niin tärkeää elämässäni, että velkarahalla lähtisin sijoittamaan.

Pussikaljaelokuva kielen ystävälle

Luin Mikko Rimmisen Pussikaljaromaanin 2005 ja filmatisointi elokuvasta tuli valkokankaalle lopulta vuonna 2011, jonka kävin silloin katsomassa.

Perjantaina kirpparilta tarttui matkaan 0,50 euron hintaan tämä Pussikaljaelokuva DVD -formaatissa, ja katsoin sen uudestaan eilen lauantaina.

Aikakehys elokuvan juonessa on yhden päivän mittainen kesävuodenaikaan Helsinkiläisessä lähiössä, jossa keskiössä seurataan kolmen nuoren aikuisen huoletonta hengailua.

Elokuva on kielen osalta mielekästä katseltavaa, vaikka ei Stadin slangia niin hiffaisikaan, sen ymmärtää. Toinen, mikä jää elokuvasta mieleen, on mielenkiintoisen roolihahmojen persoonallisuuden ilmentymät mm. Kaleva divarin kauppias, ja toki pääkolmikko Eero Milonoff reaalimaailmassa syntyperäisenä teatteriperheen veljensä Tuomas Milonoffin kaksoisveljenä helsinkiläisenä on kuin kotonaan Helsingin lähiöön sijoittuvassa elokuvassa heti ensi sekunneista lähtien ja alaikäisistä teinityttö-näyttelijöistä molemmat tekevät oman roolinsa siten, että katsojalle välittyy selvä käsitys ihmistyypin persoonallisuudesta, tosin sanattomasti. Yksi kolmikosta kokee myös päivän aikana rakastumisen toiseen tytöistä, vaikka ei mitään sen enempää sutinaa elokuvassa synny roolihahmojen välillä, enemmän pitää katsojan ymmärtää elokuvan psykologiset vivahteet.

Tämä Kinotar-tuotantoyhtiön tuottama elokuva on pituudeltaan ainoastaan reilut tunti ja vartti, jota voi pitää jopa kotimaiseksi elokuvaksi alimittaisena, lähinnä reilun tunnin TV-sarjakin olisi ollut sopiva formaatti, mutta tämä täyttää kyllä elokuvan määritelmän kriteerit. Tarina on ehyt, ja sen juonen kaari on lyhyehköstä pituudesta huolimatta draamankaaren täyttävä.